Tervetuloa NEP Finlandiin

View in English

Behind Powerful
Production

WRC Showreel

NEP Finland on yli 30 vuoden ajan ollut arvostettu yhteistyökumppani TV-tuotannossa paitsi Pohjoismaissa, mutta myös kaikkialla maailmassa. Urheilu, viihde, kalustovuokraus, studiotuotanto ja ulkotuotanto ovat olleet osa yhtiön DNA:ta jo vuosia.

Olemme tuottaneet itse tai olleet mukana tuottamassa mm. Rallin MM-sarjaa, Euroviisuja ja Olympialaisia monien muiden kansainvälisten ja paikallisten tv-tuotantojen ohella. Kokenut ja ammattitaitoinen henkilökuntamme sekä nykyaikainen tuotantokalusto varmistavat, että tuotantosi tekninen toteutus on turvallisissa käsissä.

Monien vuosien kokemus televisio-ohjelmista, mainoksista, urheilu- ja yritystapahtumista varmistaa, että ohjelmasi ja tapahtumien tuottajat voivat keskittyä sisältöön samalla kun me kannamme tuotannon teknisen vastuun.

Toimintamme alkoi vuonna 1999 FW Filmworks Oy:nä ja vuonna 2016 meistä tuli NEP Finland Oy, osa kansainvälistä NEP-konsernia. Vuoden 2020 alusta lähtien Director's Cut Oy on myös osa NEP-konsernia. Director's Cut on tunnettu lukuisista viihde- ja asiaohjelmatuotannoistaan.

Emoyhtiömme, NEP-konserni, on yksi maailman suurimmista TV-alan toimijoista. Konsernilla on yli 3000 työntekijää yli 65 maassa.

Palvelutarjontamme sisältää: Ulkolähetyspalvelut, Studiopalvelut, MCR, RF-järjestelmät, Ilmakuvaus, Jälkituotantopalvelut, ENG-kuvauspalvelut, Erikoiskameraratkaisut, Striimauspalvelut ja Flyaways.

Ota yhteyttä

Our Team

Management

Jyrki Lepistö
+358 40 703 5967Email
Marko Viitanen
+358 400 477 713Email

Sales

Booking & Planning

TEchnical Solutions

Productions

Jukka Lehtonen
+358 400 540 414Email
Tiina Lehmonen
358 400 546 410Email
Johanna Suutari
+358 43 824 1223Email

finance

Contact Us

Fill out my online form.

Our Team

Contact Us

Global Scale, Local service

NEP Finland is part of the NEP Worldwide Network, the leading worldwide outsourced technical production partner supporting premier content producers of live sports, entertainment, music and corporate events. For over 30 years, NEP has provided the technology and know-how for:

Broadcast Services

Mobile Units and OBs
Flypacks
Studio Production
Centralized Production
Host Broadcast Support Services
Systems Integration
Post Production
Augmented Reality
Specialty Capture
RF Solutions
Connectivity & Transmission

Live Events

LED Screens
LED Screen Trucks
Projection & Project Mapping
Video Display
Video / Content Management
Audio
Lighting

Media Solutions

Automated Ingest
Media Asset Management
Master Control
Remote Commentary
Live / Non-Live Graphics
Premium Playout
Advanced Content Delivery
Intuitive System Monitoring

Learn more about the NEP Worldwide Network at: www.nepgroup.com

1,000+ employees, including 480+ highly trained technical engineers
30 office locations in the region
65+ OB trucks in the region and over 40 broadcast flypack systems worldwide
12 studios and control rooms, plus worldwide custom control room capabilities
16.5K+ square meters of LED, 40 Mobile LED screen trucks, 70+ live event production flypacks worldwide and robust projection capabilities
Innovative software-based solutions for media management and monitoring
2,000+ employees, including 1,100+ highly trained technical engineers
45 office locations in the region
70+ OB trucks in the region and over 40 broadcast flypack systems worldwide
17 studios and control rooms, plus worldwide custom control room capabilities
16K+ square meters of LED, 31 Mobile LED screen trucks, 70+ live event production flypacks worldwide and robust projection capabilities
Innovative software-based solutions for media management and monitoring
400+ employees, including 200+ highly trained technical engineers
20+ office locations in the region
25+ OBs in the region and over 40 broadcast flypack systems worldwide
15 studios and and control rooms, plus worldwide custom control room capabilities
5K+ square meters of LED, 8 Mobile LED screen trucks, 70+ live event production flypacks worldwide and robust projection capabilities
Innovative software-based solutions for media management and monitoring
320+ employees, including 150+ highly trained technical engineers
17+ office locations in the region
19+ OBs in the region and over 34+ broadcast flypack systems worldwide
17 studios and worldwide custom control room capabilities
3K+ square meters of LED, 8 Mobile LED screen trucks and robust projection capabilities
Innovative software-based solutions for media management and monitoring